Anneli Liimatainen
Koulutettu hieroja ja personal trainer
Koen yrittäjyyden ja ihmisten auttamisen kutsumuksekseni. Haluan omalta osaltani olla tukemassa asiakkaitani kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mihin pyrin myös omassa elämässäni.
Siksi vapaa-aikani sisältää paljon liikuntaa – hiihdän, ulkoilen, teen lihaskuntoharjoitteita sekä huollan kehoani viikoittain pitämällä huolta liikkuvuudestani.
Yrittäjyydessä parasta on mielestäni vapaus ja itsensä kehittämisen mahdollisuus.
Tiina Kokko
Koulutettu hieroja ja urheiluhieroja
Minun kiinnostukseni on auttaa asiakkaitani heidän kipujensa kanssa ja löytää kivun perimmäinen syy. Haluan tuoda myös asiakkailleni levähdystauon kiireiseen arkeen.
Vapaa-ajallani kaikenlainen liikunta on lähellä sydäntäni, kehonhuollon lisäksi.
Alina Tiikkainen
Koulutettu hieroja
Minulle asiakaspalvelu on ollut aina lähellä sydäntä ja tyytyväinen asiakas on paras kiitos tehdystä työstä. Hieronnassa käytän monipuolisesti eri tekniikoita parantaakseni kokonaisvaltaista kokemusta. Olen perehtynyt raajanivelten liikkuvuuden sekä elimistön nestekierron edistämiseen.
Vapaa-ajallani pidän itseni liikkeessä monipuolisesti vuodenajasta riippuen.
Katja Kotila
Koulutettu hieroja ja sairaanhoitaja
Olen iloinen ja välittävä neljän lapsen äiti.
Koulutetuksi hierojaksi olen valmistunut kesäkuussä 2018. Minulla on myös kymmenen vuoden työkokemus sairaanhoitojan työstä OYS:n ihotautien ja neurologian osastolta.
Ihmisläheinen työ on minulle ominta alaa ja auttaminen on minulle sydämen asia.
Karita Niemelä
Koulutettu hieroja
Minua motivoi työssäni suuri auttamisenhalu ja asiakaskohtaamiset.
Tärkeimpänä asiana omassa työssäni koen kuuntelemisen taidon, ja tätä kautta pyrin kohtaamaan asiakkaan aina yksilöllisesti sekä luomaan juuri hänen tarpeisiin sopivan hoidon.
Hierontaotteeni ovat rauhalliset ja napakat.
Teen klassisen hieronnan lisäksi purentalihashierontoja ja rentoutushierontoja.
Saana Kiuru
Koulutettu hieroja
Minua kiinnostaa kehontoiminta ja lihashuolto.
Olen asiakaslähtöinen ja haluan helpottaa asiakkaideni arkea ja jaksamista. Haluan kannustaa asiakkaitani nauttimaan arkiliikunnasta ja helpottaa sen tekemistä hyvällä lihashuollolla.
Olen Koulutettu Hieroja ja lentopallo junioreiden valmentaja.
Omiin harrastuksiini kuuluu kuntosali ja lentopallo, näiden lisäksi harrastan ratsastusta ja hiihtoa.
Klassisen hieronnan lisäksi osaamisalueitani on nivelliikkuvuuden ja nestekierron edistäminen sekä kinesioteippaukset.
Maria Castrén-Mäkinen
Koulutettu hieroja
Minulle asiakaspalvelu ja ihmisten aito auttaminen on tärkeää. Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi Hieroja Akatemiasta kesäkuussa 2022.
Työssäni tärkeintä on löytää asiakkaan kanssa vaivaan syy ja ratkaisu sille.
Tarjoan erilaisia hoitoja mm. klassisesta hieronnasta tuki- ja liikuntaelinhoitoihin, kuuma- ja kylmä hieronnat, rentoutumishieronnat sekä kinesioteippaukset.
Ville Kotila
Koulutettu hieroja ja urheiluhieroja
Minua ohjaa työssäni ratkaisukeskeinen hoitaminen. Hoidoissani käytän monipuolisesti eri tekniikoita klassisesta hieronnasta aina lihaskalvo- ja triggerpainantakäsittelyihin saakka.
Olen myös lisäkouluttanut itseäni nivelten mobilisaatioon.